Kiiskisten sukuseura on ollut edelläkävijöitä geneettisen sukututkimuksen hyödyntämisessä sukututkimuksen apuna. Geneettistä sukututkimusta tarvitaan asiakirjatiedon varmistamiseen tai teorioiden kumoamiseen.

Geneettisen sukututkimuksen testejä on kolmenlaisia: autosomaalinen ns. serkkutesti, isälinjan Y-kromosomin testi ja äitilinjan testi (mitokondrion DNA). Serkkutestillä tutkitaan sukulaisuutta niin isän kuin äidin puolelta lähimmissä sukupolvissa. Se on erinomainen työkalu tuntemattomien isien, isoisien jne. jäljitykseen. Suorilla isälinjan testeillä selvitetään suvun alku- ja asutushistoriaa, syntyä ja sukuhaarojen yhteyksiä.

Geneettinen sukututkimus on perinteisen asiakirjasukututkimuksen tärkeä työkalu, se ei korvaa perinteistä sukututkimusta, mutta on monesti ratkaiseva apu ja tärkeä varmistus. DNA-testien analysointi perustuu tulosten vertailuun. Vertailussa tutkitaan mutaatioita, joita tapahtuu sukupolvien ketjussa.

Sukuseurassa käytetään suvun alkuvaiheiden ja sukuhaarojen mahdollisten yhteyksien selvittämiseen isälinjaisia Y-kromosomin testejä. Näitä isälinjaisia testejä on kahta tyyppiä: ns. markkeritestit ja ns. SNP-testit. Ensimmäisessä tutkitaan Y-kromosomin emäsparien toistokertojen muutoksia, jotka voivat mutatoitua edestakaisin. Näillä pääsee alkuun, mutta jos aikaperspektiivissä halutaan päästä lähemmäs kohti nykypäivää ja saada varmuutta spekulaation sijaan, tarvitaan pysyvien emästen muutoksiin perustuvia SNP-testejä (snippi). Kiiskistenkin projektin tulokset perustuvat SNP-testeihin (BigY 700). Varmistustesteinä on käytetty edullisempia markkeritestejä, kun on täytynyt aluksi varmistaa onko suvulla yhteyttä Kiiskisiin vai ei. Tuloksen osuessa Kiiskisten isälinjaan on markkeripohjainen tulos syytä päivittää SNP-tasolle (BigY 700).